Siirry suoraan sisältöön

Elokuussa perheretki Ähtäriin  

Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen kesäretki suuntautuu tänä vuonna Ähtäriin. Bussi starttaa kohti Ähtärin eläinpuistoa lauantaina 17.8. klo 9 tilausajolaiturilta ja kotimatka alkaa Ähtäristä noin klo 16.30.

Päivän ohjelmaan kuuluvat kierros Pandatalossa (opas paikalla) ja farmilla (kotieläinpuisto), vapaata aikaa käydä ihastelemassa eläintarhan muitakin eläimiä (50 eri eläinlajia) ja halukkaille uimista ja rentoutumista Ähtärin upouudessa, toukokuussa avatussa Uimahalli/kylpylä Loiskeessa. Lähellä on myös retkeilyreittejä ja halukkaat voivat omakustanteisesti pelata vaikka Padelia tai lähteä keilaamaan.

Ettei nälkä pääse pahasti yllättämään, on Mesikämmenessä tarjolla Buffetlounas. Omia eväitäkin kannattaa ottaa mukaan ja alueelta löytyvät lisäksi Pandatalon Snowpanda Deli & Cafe ja tietysti ravintola Mesikämmenestä voi halutessaan ostaa ruokalistalta mieluista syötävää.  

Perheretki on tarkoitettu syöpää sairastaville/syövän sairastaneille lapsille ja heidän perheilleen sekä perheille, joissa vanhempi sairastaa syöpää. Edellytys osallistumiselle on, että kohderyhmään kuuluva (syöpää sairastava/syövän sairastanut) on itse matkalla mukana. Suositus on, että perheestä lähtee mukaan maksimissaan 4 henkilöä mutta jos paikkoja jää, voi perheestä osallistua suurempikin määrä.

Matkalle mahtuu mukaan 80 henkilöä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Matka toteutuu, jos mukaan ilmoittautuu vähintään 40 henkilöä. Ilmoittautumisen yhteydessä on tärkeää ilmoittaa lapsen/lasten ikä ja osallistujien erityisruokavaliot.

Sitovat ilmoittautumiset 1.8. mennessä sähköpostitse joko syopayhdistys@kessy.fi tai tiina.julin@kessy.fi tai soittamalla toimiston numeroon 014-3330 220.

HUOMIOITHAN PERUUTUSEHDOT:

Jos perut matkan yhdistyksestä riippumattomista syistä, yhdistys perii asianmukaisen peruutusmaksun ellei peruutus johdu sairastumisesta tai muusta poikkeuksellisesta olosuhteesta. Sairastumisesta tulee toimittaa sairaanhoitajan tai lääkärin todistus.

Peruutusmaksu on puolet matkan todellisista kustannuksista.

OMAVASTUU:

Aikuiset 45 €

Lapset (0-3 vuotiaat) 10 €

Lapset (4-14 vuotiaat) 30 €

Kesäretken mahdollistavat yksittäiset lahjoittajat sekä Lions Club Jyväskylä/Jyvässeutu sekä Lions Club Jyväskylä/Viitaniemi. Tervetuloa mukaan!